Blogit25.01.2024

Kirkkorekryn ensimmäinen toimintavuosi: Rekrytointien ja työnhakuaktiivisuuden lukuja 2023

KirkkoRekryn toiminta käynnistyi reilu vuosi sitten, joulukuussa 2022. Miltä näyttää ensimmäinen toimintavuosi rekrytointien ja työnhakuaktiivisuuden osalta?

Työpaikkojen julkaisujen määrissä tasaista kasvua

KirkkoRekryssä on julkaistu tämän vuoden aikana noin 1300 rekrytointia, jotka sisälsivät yhteensä lähes 4000 avointa työpaikkaa. Hakemuksia näihin rekrytointeihin on puolestaan jätetty yhteensä hieman yli 25 000. Avoimia työpaikkoja on ollut jatkuvasti haettavana noin 100. Uuden palvelun käyttöönottoa Kirkon työpaikkojen julkaisussa on otettu tasaisesti käyttöön eri seurakunnissa. Sivustolle on mahdollista jättää myös pelkkä työpaikkailmoitus, jonka kautta näkyvyys kirkon työpaikoista kiinnostuneille on erinomainen. Etenkin pienemmille kirkon organisaatioille tämä on hyvä tapa tuoda työpaikat hakijoiden tietoisuuteen.

Rekrytoinnin lukuja toimialoittain

Kirkko tarjoaa monipuolisesti erityyppisiä tehtäviä ympäri Suomea. Kirkossa on tarjolla merkittävä määrä myös erilaisia asiantuntijatehtäviä. Hallinto- ja toimistotyön tehtäviä oli auki 202 kappaletta vuonna 2023. Hengellisen työn tehtäviä on tarjolla eniten, kaiken kaikkiaan 700. Kiinteistö-, kirkonpalvelus- ja hautausmaatyö -paikkoihin tehtäviä oli tarjolla 377 kappaletta. Lähetys- ja kansainvälisen työn paikkoja oli auki 11 kappaletta.

Eniten kirkon organisaatioista rekrytoi KirkkoRekryn lukujen valossa Helsingin seurakuntayhtymä, Espoon seurakuntayhtymä, Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä, Vantaan seurakuntayhtymä sekä Oulun hiippakunnan tuomiokapituli.

Työnhakijat ovat löytäneet KirkkoRekryn työnhakijaportaalin

Kirkkorekry.fi -sivuston kävijämäärät ovat olleet koko ajan tasaisessa kasvussa ja marraskuussa 2023 sivustolla vierailtiin jo yli 50 000 kertaa. Aktiivisia hakijaprofiileja KirkkoRekryssä on tällä hetkellä lähes 25 000. Suosituin työnantajaesittelysivu kirkkorekry.fi -sivustolla kokonaiskatselumäärältään on ollut Espoon seurakuntayhtymän.

Kiinnostavimpia työpaikkailmoituksia kirkkorekry.fi:ssä ovat olleet Kirkkohallituksen järjestelmäpäällikkö, Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherran virka sekä Vantaan seurakuntayhtymän viestintäsuunnittelijan tehtävä. Työpaikkailmoitusten löydettävyyteen voidaan vaikuttaa myös hyvän tiedottamisen kautta. Työpaikkailmoituksen jakaminen digitaalisten kanavien kautta mahdollistaa myös passiivisten työnhakijoiden tavoittamisen. KirkkoRekryn kautta on mahdollista hankkia kohdennettua lisänäkyvyyttä avoimille työpaikoille, jotta potentiaaliset työnhakijat löytävät avoimen paikan. Rekrytointimarkkinoinnin ansiosta hakijamääriä voidaan nostaa uudelle tasolle, joka tuo helpotusta osaajien löytämiseen myös kirkon työpaikoille.

Jos haluat kuulla, mikä oli teidän organisaationne sijoitus suosituimpien työnantajasivujen rankingissa, miten nostaa tuota sijoitusta, tai jos haluat tietää vaikkapa oman organisaatiosi käyntimääriä, kysy rohkeasti.

Ota yhteyttä

Lue lisää aiheista

Jaa kirjoitus